Laaluska

Laaluska

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vapaapäiviä ja uusia juttuja

Tää viikko on alkanut kivasti. Jani on ollut vapaalla maanantain ja tiistain ja ollaankin vietetty aikaa perheen kesken. Eilen lähdettiin Vantaalle asti käyttään Lastentarvikkeen lahjakorttia. Ajomatkat sujui hyvin, Laaluska nukkui ja viihtyi itsekseen takapenkillä. Tiedettiin jo, mitä aiottiin ostaa, joten itse liikkeessä ei kauaa aikaa vietetty. Nimittäin halusin Laaluskalle kävelytuolin. Se sattui sopivasti oleen alennuksessakin, lahjakortti riitti siihen. Samalla ostettiin taas yksi lelu lisää Laaluskan uuteen lelulaatikkoonkin. Käytiin Myyrmannissa syömässä Raxissa ja kotiinpäin päästiin lähteen kahdeksan jälkeen. Oli mukava päivä vaikka se menikin liikenteessä!

Rattaissa istuskelemassa Raxissa

Uuteen kävelytuoliin totuttelemassa

Ei ollutkaan niin kiva juttu, kun luultiin!
Tänään meillä kävi pari äitiä lapsineen kahvittelemassa ja siinä vierahti parisen tuntia jutellessa. Oli mukavaa saada seuraa, kun kuitenkin Janikin oli taas töissä. Muutenkin oli tosi kiva päivä, Laaluskakin oli melko tyytyväinen ja hymyileväinen neiti <3. Ja Jani hoiti tytön aamupesut ennen töihinlähtöä, mikä oli ihan parasta! Sain sitten itse hetken torkkua ennen kuin nousin. Eilen pistin Janin hoitaa Laaluskaa koko päivän ajan ja sain itse vaan olla. Toki piti vähän huudella sivusta, mitä neiti tarttee milloinkin. Ehkä puutuinkin vähän liikaa isän ja neidin yhteisiin hetkiin. Ihanaa kuitenin oli, että isä ja tyttö saivat kahdenkeskistä aikaa ja äiti lepohetken :)

Isin sylissä makoilemassa

Huomiselle tulikin sitten paljon ohjelmaa. Ihan hyvä niin. Jani on nimittäin päivävuorossa, joten vietetään taas koko päivä kahden kesken kotona. Tai no, ei oikeestaan kotona. Kaveri myi mulle vauvakinolippunsa kun hän on kipeä. Huomenna päästään siis heti aamupäivästä vauvakinoon ihan ensimmäistä kertaa. Myöhemmin on sitten muskari ja sisko tulee kylään iltapäivästä. Ohjelmaa riittää :) Tänään sain aikaseks siivota ja koti näyttää ihanan siistiltä kerrankin. Tiskit on poissa ja tavarat paikoillaan. En muistakaan koska viimeksi olisi ollut näin hyvä päivä. Janikin tulee kohta kotiin ja saadaan hetki viettää yhdessä ennen kun mennään nukkuun. Sitten enää huominen Janilla töitä ja loppuviikko vapaata. Voisko enää paremmin olla? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti