Ollaan jo viikko oltu pienessä flunssassa koko perhe ja sen takia jätettiin suunniteltu uimahallikäynti lauantaina väliin. Nyt alkaa jo vähän helpottaa, mutta Laaluska on edelleen melko tukkonen. Ahkerassa käytössä on ollut Physiomer- niminen merisuolaliuossuihke, joka tuntuu helpottavan nuhasta neitiä jonkun verran. Kivaahan sen pistäminen ei kyllä ole, mutta täytyy vaan jatkaa, koska se on kuitenkin tytön parhaaksi.
Viime päivinä oon alkanut aivan erityisen paljon pohtia kasvatusta. Oon aina ollut sitä mieltä, että meidän perheessä on selkeät säännöt ja tullaan olemaan johdonmukaisia. Tästä keskusteltiin myös paljon raskausaikoina miehen kanssa, silloin oltiin joissain asioissa hieman eri mieltä ja se sai ahdistumaan. Siksi kasvatuskeskustelut jätettiin hetkeksi. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kasvatusaihe olisi ajankohtainen. Ei tietenkään kasvatus sinänsä vielä ole ajankohtainen Laaluskan kanssa pitkään aikaan, mutta aiheena ajankohtainen, jotta tiedetään sitten kun sen aika tulee, että ollaan samaa mieltä näistä asioista. Täytyy toimia yhdessä vanhempina, samoilla säännöillä. Se on se tärkein juttu. Tavallaan käytiinkin keskustelua tästä aiheesta eilen, kun kerroin Janille lukeneeni Anna Wahlgrenin Lapsikirja- nimistä teosta, jossa oli neuvoja lapsen kasvatuksesta eri kehitysvaiheissa. Toisaalta kirjassa on paljon hyviä neuvoja, mutta kaikkien asioiden kanssa en ole samaa mieltä. Kirjassa mm. ei kielletä konttaavaa lasta tutkimasta hänen ulottuvillaan olevia tavaroita, vaan hänen perässään pitäisi mennä ja vahtia, että lapsi pystyy turvallisesti tutkimaan esineitä ja opettaa lasta käsittelemään tavaroita varovasti ja oikein. Ideana kuulostaa hyvältä, mutta ymmärtääkö niin pieni lapsi (esim. 6kk) vielä sellaista? Oon itsekin sitä mieltä, että lapsen tieltä ei tarvitse raivata ihan kaikkea (kaikki vaaralliset esineet tietysti pois), koska lapsen pitää kuitenkin oppia, mihin saa koskea ja mihin ei. Mutta mielestäni on itsestään selvää, että lasta pitää myös kieltää.
Tällä viikolla Laaluska oppi istumaan itse! Eilen pistin neidin lattialle ja siinä se hienosti istui vaikka keinuttelikin itseään samalla. Mietin, että tästä se varmaan lähtee sitten se iso kehitysaskel kohti liikkumista. Laaluskahan ei vielä ryömi, mutta yritystä riittää. Luonnekin alkaa puskea esille pikkuhiljaa. Enää neiti ei ookaan niin "helppo" hoidettava vaan tarvitsee viihdykettä ja kertoo kyllä, jos jokin asia ei miellytä. Pari kertaa kun ollaan käyty kahvilassa tai ravintolassa neidin kanssa, ei Laaluska olekaan yhtä hiljaa ja tyytyväisenä rattaissaan vaan neiti vaatii tekemistä. Täytyy vaan uskoo, että mun pikkuvauvasta on tullut jo iso tyttö!
 |
| Ihan itte istun! |
Keskiviikon vietin kokonaan kotona kahdestaan Laaluskan kanssa. Jani oli koko päivän töissä eikä me oltu suunniteltu mitään sille päivälle. Tai meidän piti käydä kävelyllä kaverin kanssa, mutta sää oli sen verran huono, et jätettiin väliin. Hassua ajatella, että koko tän puolen vuoden aikana tää oli varmaan toinen kerta, kun oltiin pelkästään kotona koko päivä kahdestaan. En todellakaan ihmettele äitejä, jotka valittaa mökkihöperyyttä ja tylsyyttä, kun joutuu oleen neljän seinän sisällä viikkoja. En itse kestäisi sitä eikä onneks tarvitsekaan! Saan joka päivälle sovittua jonkun kaverin kanssa vaikapa ihan pikamiitin, mikä sekin piristää päivää jo huomattavasti. Vaunulenkkikin virkistää, kun saa jonkun mukaan. Jaksaa sitten touhuta paremmin taas vauvankin kanssa, kun on saanut aikuistakin seuraa. Oon kyllä todella kiitollinen kaikista ystävistä, niin uusista mammakavereista kun vanhoista koulukavereistakin, joiden kanssa olaan edelleen tekemisissä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin vielä. Kaikki tarvitsee seuraa, aikuista seuraa, omanikäistään, seuraa, missä joku ymmärtää ja jossa voi jakaa ajatuksia muiden kanssa. Ei ihmekään, että masennutaan, kun joudutaan viettämään aikaa vauvan kanssa kahdestaan, eipä siinä oikein muuta elämää jää äidille. On se mukavaa päästä välillä ilman vauvaakin liikenteeseen eikä siitä kannata tuntea huonoa omaatuntoa. En ainakaan itse pode enää. Alussa podinkin, oikeastaan lähes joka asiasta, mikä liittyi Laaluskaan. Syytin itseäni. Mutta turhaan. Kyllä lapsi pärjää ilman äitiä muutaman tunnin, kun on tuttu hoitaja (usein se on isä) läsnä ja se ei tarkoita, että äiti rakastaisi vauvaansa yhtään vähempää vaikka haluaakin joskus olla ilman pikkuista. Äiditkin tarvii omaa aikaa ja heillä on siihen oikeus. Mutta ainoastaan siinä tapauksessa tietenkin, että äiti itse kokee sen itselleen hyväksi ja pystyy olemaan erossa vauvastaan. Ei sekään ole kivaa, jos äiti on pakotettu esim. tunniksi kavereidensa kanssa jonnekin ja vauva on hoidossa sen aikaa, ja äiti kokee niin kovaa ikävää vauvaansa kohtaan, että ei pysty nauttimaan ajastaan kodin ulkopuolella. Sitten kun äiti kokee itselleen tarpeelliseksi päästä hengähtämään ulos ilman vauvaa ja tuntee olevansa siihen valmis, voi hän tehdä sen ilman huonoa omaatuntoa vauvansa "hylkäämisestä". Näin ainakin itse ajattelen, jokainen voi sitten olla mitä mieltä itse haluaa asiasta :)
Mutta tällaista ajatusten juoksua tällä kertaa. Tänään mennään muskariin toista kertaa ja sitten saadaan vieraita. Illasta mennään Saran luo kylään. Siivous on pahasti jäänyt ja Laaluskakin näköjään heräs, joten täytyy mennä :)
