On pitänyt jo monet kerrat kirjoittaa raskausajasta, synntyksestä ja ensimmäisistä viikoista tai oikeestaan kuukausista vauvan kanssa kotona, mutta se on vaan jäänyt. Nyt sitten päätin vihdoin kirjoittaa, kun asiat vielä melko tuoreessa muistissa kuitenkin ovat.
Kesäkuussa 2011 "päätettiin", että lapsi saa tulla, jos tulee. Lopetin pillerit kesäkuun alussa ja tarjoitus oli etsiä tilalle toinen ehkäisykeino, mutta koska sopivaa ei löytynyt, otti Jani sitten puheeksi kerran, että josko annettaisiin sitten vauvan tulla. No, minä tietenkin (ikuisena vauvakuumeilijana) suostuin heti iloisena ja molemmat alkoivat innostua asiasta tosissaan. Koska olin lopettanut pillerit, en tiennyt, milloin seuraavien kuukautisten piti alkaa ja viikkoa ennen plussaa oli koko ajan sellainen olo, että menkat alkaa hetkenä minä hyvänsä. Tein testinkin, mutta se oli negatiivinen. Sitten, juhannuspäivää seuraavana aamuna oli jotenkin tosi outo olo. Tuntui, että olin ärsyyntynyt ja siksi tuli sellanen olo, että nyt haluan tehdä sen testin, varmuuden vuoksi. Lähdettiin Janin kanssa kaupungille (asuin vielä vanhempieni luona tässä kohtaa) Janin autolla ja ostettiin keskustasta pari testiä. Sitten palattiin meidän luo ja tein testin. En ehtinyt pöntöltä edes nousta, kun testiin ilmestyi selkeä plussa. Olin innoissani! Näinkö nopeasti?!? Juoksin vessasta testi kädessäni Janin luo ja huusin Jania, joka toppuutteli olemaan hiljempaa, koska ilmeisesti isäni oli viereisessä huoneessa emmekä halunneet kertoa asiasta vielä muille. Yhtä innostuneena kun minäkin, Jani katseli testiä epäuskoisena, mutta onnellisena. Siitä se sitten lähti!
 |
| Testipuikko kädessä |
 |
| Voi sitä testien määrää! |
 |
| Selvä plussa <3 |
Neuvolassa käytiin ekan kerran heinäkuun puolivälissä ja siellä lasketuksi ajaksi annettiin 7.3.2012 viimeisimpien menkkojen mukaan (pillerin lopetuksen jälkeen tuli ns. tyhjennysvuoto). Siitä noin parin viikon päästä muutettiin yhteen ja vaihdettiin neuvolaa samalla. Uudessa neuvolassa meille annettiin aika np-ultraan elokuun puoleen väliin, mutta jo heinäkuussa käytiin yksityisellä varhaisultrassa, koska ensinnäkin mulla oli pientä rusehtavaa vuotoa (jota neuvolassa sanoivat normaaliksi) 9.viikolla ja halusin varmistaa, että kaikki oli pienellä hyvin. No, siellähän se pienen pieni sydän sykki ja äiti ja isä liikuttui kun näki rakkaansa ekaa kertaa vaikka olikin hyvin pieni eikä liikkunutkaan vielä <3
 |
| Pienen pieni papunen <3 |
Elokuun puolessa välissäpalasin kouluun ja kerroin uutisen parille koulukaverillekin ja he innostuivat. Opettajalle piti myös kertoa asiasta, koska tiesin, etten mitenkään ehdi valmistua ajoissa koulusta (valmistuminen olisi ollut toukokuun lopussa 2012). Alkupahoinvoinnista selvittyäni (hyvin lievästä sellaisesta vaikkakin 5 kiloa lähtikin alussa) aloin nauttia yhä enemmän olotilastani ja odottaa masun kasvua ja pienen ensimmäisiä liikkeitä. Np-ultra oli elokuussa ja siellä pikkunen liikkui kovasti, paitsi silloin, kun olisi pitänyt ja ultraajalla oli aikamoinen homma saada tutkittua pikkuista. Ja tässä ultrassa selvisi myös jotain melko yllättävää, vaikkakin olin osannut vähän aavistellakin asiaa: nimittäin raskaus oli viikkoa pidemmällä kuin oli luultu ja vauvan lasketuksi ajaksi korjattiin karkauspäivä 29.2.2012.
 |
| Ultrakuvat rv 12+0 <3 |
|
|
Raskaus sujui kivasti alusta asti ja kun vatsa viimein alkoi näkyä joskus viikolla 16, olin aivan innoissani. Kouluun oli vaikea keskittyä, mutta päätin tehdä niin paljon kuin mahdollista ennen äitiyslomalle jäämistä ja siksi tehtiin Hennan kanssa opinnäytetyötä ahkerasti. Jani yritti löytää itselleen töitä loppuvuonna, mutta ei onnistunut saamaan kuin keikkatöitä. Silti meillä oli onneksi tarpeeks tuloja, että pärjättiin vaikka välillä tuntuikin tiukalta. Riitoja tuli paljon, raskaushormoonit vaikuttivat muhun todella vahvasti (hormoonit yleensä vaikuttaa mun mielialoihin tosi paljon) ja tuli valvottua monia öitä kun yritettiin selvittää jotain typerää riitaa (jälkikäteen ajateltuna olen kiitollinen, että Jani oli niinkin kärsivällinen kun oli ja jaksoi siitä huolimatta, että venytin varmaan senkin pinnaa aika lailla). Oli niitä hyviäkin hetkiä. Koulunkäynti alkoi muuttua mielekkäämmäksi, sillä tykkäsin esitella viikonloppujen jälkeen kasvanutta ihanaa masuani koulukavereille. Nautin raskaudesta ja varsinkin ensimmäiset pienet liikkeet oli mulle aivan ihana asia <3 Rakenneultraa odotettiin kovasti (tais olla viikolla 22?), koska haluttiin tietää sukupuoli etukäteen. Pikkunen ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, vaan sattui olemaan napanuora sopivasti jalkojen välissä, ettei ihan varmaa sukupuolta saatu selville, mutta tyttöä veikkasi silti ultraaja sillä perusteella, ettei kivespussia näkynyt. Ei kuitenkaan luotettu tähän arvioon, varsinkaan, kun mulla oli alusta asti hyvin vahva olo, että lapsi on poika. Päätettiin vielä tilata aika kalliiseen 4D-ultraan viikolle 30 ja siellä saatiin vihdoin varmuus, että tyttöhän siellä oli <3 Voi sitä onnea!
 |
| Rakenneultrakuvat |
 |
| 3D-kuva kullasta <3 |
Marraskuun alussa olin työharjoittelussa päiväkodissa ja niihin aikoihin alkoikin ilmaantua inhottavia liitoskipuja, jotka onneks kesti vaan pari kuukautta ja sitten helpotti (synntyksen jälkeen tuli vielä monta viikkoa niitä, yleensä aamuisin). Masu vaan kasvoi ja liikkeet alkoi tuntua yhä selvemmin. Raskausarpia ei tullut ennen kun vasta ihan viimesillä viikoilla ja nekin vaan kylkiin, ei mahalle. Olin paljon Kaksplussan keskustelupalstoilla ja kirjoittelin sinne päivittäin kuulumisia. Voisin itseasiassa niitä tänne liittää, koska ne kuvaa sen hetkistä olotilaa hyvin. Sovittiin myös paljon tapaamisia melkein viikottain muiden palstalaisten kanssa ja se oli todella mukavaa! Tutustuin muihin odottajiin ja äiteihin tällä alueella. Raskauden puolivälissä kävin sokerirasitustesteissä, mutta diabetesta ei onneks löytynyt ja sain jatkaa herkkujen syömistä :P Mitään ihmeellisiä mielitekoja mulle ei edes tullut, raskauskiloja tuli yhteensä 16kg koko raskauden aikana. Neuvolantäti aina toitotti, kuinka kannattaa syödä terveellisesti eikä napostella, koska kiloja on sitten vaikee tiputtaa jne. Mutta hyvähän se on siinä tilassa yrittää olla syömättä, kun yhtäkkiä alkaa tekeen mieli jätskiä tai suklaata ja mies lähtee hakemaan kaupasta, jos pyytää (ihana mies <3). Tokihan sitä olis voinut enemmän kiinnittää huomiota ruokavalioon, mutta en kadu siltikään. Kyllä nää kilot on osa ihan raskauden jälkeenkin hankittuja.
.JPG) |
| Rv 15+6 |
.JPG) |
| Rv 24+5 |
.JPG) |
| Rv 29+5 |
Tammikuun lopussa jäin pois koulusta äitiyslomalle, vaikkakin edelleen väännettiin Hennan kanssa opinnäytetyötä loppuun. Meillä oli toiminnallinen tuokio tekemättä ja päätettiin pitää ns. doulailta tuttavapariskunnalle meidän kotona (tämä pariskunta oli Susanna, jolla on Väiski-poika). Meillä Oli Susannan kanssa sama laskettu aika, mikä oli tosi jännä sattuma. Raskausaikana ei kuitenkaan muuten oltu tekemisissä paitsi toiminnalisessa tuokiossa. Siellä tulevat isät eli Jani ja Susannan mies saivat maalata meidän masut kasvoväreillä. Tuokion jälkeen opinnäytetyö oli viimeistelyä vaille valmis ja stressi siitä oli jo kokonaan kadonnut (ja ajatukset oli pelkästään raskaudessa ja vauvassa, kuten Hennakin huomautti viikko Laaluskan syntymän jälkeen asiasta jälkikäteen).
 |
| Isän taiteellista näkemystä ;) |
Viimeiset viikot tuntuivat ikuisuudelta ja aika tuntui toisaalta menevän hitaasti ja toisaalta nopeesti. Halusin päästä Vammalaan synnyttämään, koska halusin synnyttää luonnonmukaisesti, ilman puudutuksia tai lääkkeitä (ilokaasulla). Mutta koska Vammalaan pääsi vain viikolla, jännäilin joka viikonloppu, mahtaakohan vauva pysyä vielä masussa vai tuleeko juuri silloin, kun mahdollisuutta Vammalaan ei ole. Viimeisillä viikoilla vauva painoi keuhkoihin ja oli tosi ylhäällä. Hengittäminen oli raskasta ja mikään asento ei ollut hyvä. Noin viikkoa ennen synnytystä vauva kuitenkin laskeutui alemmas ja olo helpottui heti. Olin hyvin malttamaton ja halusin yrittää kotikonstein saada synnytystä käynnistymään. Luin netistä, että vyöhyketerapia toimii monilla ja varasin ajan viikoilla 40+1 torstaina vyöhyketerapeutille. Janilla on se viikko isyyslomaa, kun mulla oli la ja vietettiin se lähes kokonaan autokauppoja kierrellessä, koska oltiin päätetty hankkia tilavampi farkku, että vaunut mahtuu autoon. Odottelin supistuksia perjantaina, mutta niitä ei tullut. Lauantaina aamulla kuitenkin heräsin selässä tuntuvaan kipuun, jonka yhdistin heti supistuksiksi. Eikä ollut kyse enää harjoitussupistuksista vaan se tuntui voimakkaammin. Nousin ylös ja aloin kellotella. Väli oli 8-15 min, yhdessä vaiheessa päivällä väli taisi olla jotain 20 minuuttiakin, mutta tiheni sitten noin kymmeneen. Säännöllisiksi ne eivät kuitenkaan muuttuneet vielä iltapäivälläkään.
-
Täällä käytiin vyöhyketerapiassa eilen aamulla, mut ainakin vielä
neiti pysyny masussa. Tänään ollu aika paljon supistuksia ja vähän
kivuliaampiakin, mut en kyllä luota siihen, et ne mitään tarkottais.
Saatiin tänään postissa kutsu yliaikakontrolliin Vammalaan 12.3. eli
reilu viikon päästä. Toivottavasti ei tartte sinne enää mennä. Alkaa
oleen semmonen olo, et sais tulla jo.
Toisaalta ei tässä nyt vielä olla kun pari päivää menty yli et eiköhän se sieltä tuu pian :D
-
-
-
Nyt pakko kirjottaa, täällä ollaan mitä luultavammin lähössä synnyttään tänään 
Supistuksia tullut kolme tuntia n.7min välein ja voimistuu koko ajan. Et näin.
-
Niin ja kivun kanssa pärjää ainakin vielä hyvin. Tosin supistukset ei oo ihan viä säännöllisiä, mut niitä tulee kyllä paljon ja ne on kivuliaita et kyllä nyt on lähtö lähellä
Facebook:
Pikkuprinsessa syntyi 4.3. klo 3.49 äidin ja isin iloksi ♥ Pienellä oli syntyessään mittaa 50 cm ja painoa 3700g.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
Illalla klo 19 aikaan supistuksia tuli jo kuuden minuutin välein ja ne oli jo melko kivuliaita. Koska oli lauantai ja tiesin, että meidän oli pakko mennä TAYSiin, en halunnut kiirehtiä sairaalaan lähdön kanssa, koska olin kuullut, että sieltä saatetaan lähettää takas kotiin, jos ei ole tarpeeksi auennut tai synnytys ei ole vielä aktiivisessa vaiheessa, tai sitten pistävät osastolle odottelemaan, mitä en ainakaan halunnut. Kahdeksan maissa päätin kuitenkin, että voidaan lähteä tarkistamaan kohdunsuun tilanne ja tulla sitten kotiin, jos ei päästä saliin vielä. Sairaalassa todettiin kuitenkin, että olin 3cm auki ja laittoivat suoraan saliin. Laitoin viestiä doulalle (olin päättänyt ottaa doulan synnytykseen mukaan tukemaan lääkketöntä synnytystä) ja mentiin sitten Janin kanssa synnytyssaliin. Doula tuli pian myös. Aluksi oli pientä säätöä kätilön kanssa, saako paikalla olla doula, mutta lopulta hän sai jäädä. Sain vihdoin ilokaasun käyttöön ja se tuntui jonkun verran auttavan (taisi olla enemmänkin henkistä apua, koska tajusin vasta paria tuntia myöhemmin, että olin ottanut sitä ihan väärin). Ravasin suihkussa ja liikuin ympäri salia, radio oli päällä taustalla. Sain antibiiotin suoneen kerran ja sikiön vointia seurattiin sydänkäyrillä 20min välein. Joka kerta kun kätilö kävi, hän kysyi aina haluanko jotain kivunlievitystä ja jossain vaiheessa aloin jopa miettimään, että haluaisin jotain, mutta sanoin aina, että katotaan vielä, ehkä myöhemmin. Sitten jossain vaiheessa kipu oli jo niin kovaa, etten pystynyt olemaan paikoillani ja supistusten väli taisi olla 2-3min. Ilokaasua otin loppuvaiheessa tosi paljon ja istuskellessani keinutuolissa melkein torkahdin joka supistuksen välissä, olin aivan väsynyt ja ilokaasu oli saanut pään sekasin. Sitten jossain vaiheessa pyysin jo lääkettä ja kätilö lähti hakemaan lääkäriä paikalle pistämään kohdunkaulanpuudutteen (olin 8cm auki ja se oli ainoa vaihtoehto siinä vaiheessa). Doula sanoi, että oli niin vähän enää jäljellä, että se ei edes välttämättä auta enää ja veikkasi, että ponnistamiseen on enää tunti. Päätin sitten olla ottamatta puudutteen ja jatkaa ilokaasulla. Loppu olikin kaikista pahinta koko synnytyksessä ja varsinkin, kun vauva alkoi tulemaan ja aiheutti paineentunteen, se oli jotain niin kamalaa. Huusin ja olin paniikissa. Halusin ponnistaa pystyasennossa, mutta koska en löytänyt hyvää asentoa, kätilö käänsi mut kyljelleen ja ponnistin siinä hetken. Välillä vaihdeltiin kylkeä ja päädyttiin sitten lopulta siihen makaavaan asentoon, mitä kaikista vähiten halusin. En uskaltanut aluksi ponnistaa pitkään ja lopulta vauvan pulssi laski niin paljon, että lääkärin oli pakko leikata väliliha. Sitten mun käskettiin ponnistaa ja lopulta pikkunen oli maailmassa, 20 min ponnistamisen jälkeen. Olin helpottunut, että se kipu oli poissa ja ihmeissäni, että olin pystynyt synnyttämään ilman lääkkeitä. Olin myös sekaisin ilokaasusta ja kyselin monta kertaa (omasta muististani vain kaksi), että oliko vauva tyttö ja kätilö ja lääkärikin vastasivat kyllä. Pian vauva laitettiin jalkojeni päälle makaamaan ja ihastelin pientä ihmettä. En voinut uskoa, että se oli juuri tullut mahastani! Koskin pieniä varpaita, sitten sormia ja ihmettelin. Mulle laitettiin tikkejä ja sillä välin yritin keskittyä vauvaan, jotten tuntisi kipua. Kun se oli tehty, vauva asetettiin rinnan päälle makaamaan. Pikkuinen katseli ihanilla, suurilla silmillään ympärilleen valppaasti <3 Se oli ihmeellinen hetki, silloin meistä tuli perhe. Jani tais olla itkun partaalla, itse en herkistynyt vielä tässä kohtaa. Aivan mahtava kokemus, hetkeäkään en muuttaisi vaikka voisinkin!Kun päästiin osastolle, Jani lähti nukkumaan kotiin hetkeksi. Jäätiin sitten vauvan kanssa kahden osastolle ja nukuin itsekin pari tuntia. Oli outoa herätä hetken päästä ja katsoa pikkuista, jotenkin niin epätodellinen olo: oliko se tosiaan mun lapsi? Ja sitten aloinkin jo laittaa viestiä ihmisille iloisesta tapahtumasta; meille oli syntynyt prinsessa! Myöhemmin Jani toi koneen mukanaan kotoa ja ilmoitin sitten keskustelufoorumilla ja Facebookissa iloisen uutisen myös muille. Siinä vaiheessa teki mieli ilmoittaa koko maailmalle. Uskomaton hetki <3Kaksplus:
