Nyt voisin taas pitkästä aikaa vähän kirjoitella kuulumisia tännekin. Laaluskan hoidossa oleminen on alkanut mennä paremmin (tai siis hoitoon jääminen, eiähn siellä mitään ongelmia ole ollutkaan), mikä on helpottanut paljon omaakin töissä olemista. Hoitopäivät eivät tosin ole tulleet täyteen, kun meillähän on siis 15pv/kk hoitosopimus tehty ja nyt päivät jääneet kymmeneen. Vaikka tein tällä viikolla kaksi ylimääräistäkin vuoroa, joista toisen Jani oli tosin kotona.
Kaksi viimeistä viikkoa on tuntuneet rankoilta ja olenkin saanut osakseni nää ihanat raskausajan mielialavaihtelut. Jani on tehnyt lähinnä yövuoroa ja meidän yhteinen aika on jäänyt vähille. Itku on ollut tosi herkillä ja pelkään koko ajan, että jään yksin. Sainkin neuvolasta neuvolapsykologin numeron, kun vaan sais aikaseks soittaa ajan vielä. Sain myös ylimääräisen lääkäriajan, kun sanoin rytmihäiriöistä ja ajoittaisista supistuksista, mutta kohdunsuu oli onneksi kiinni ja lääkäri arvioi rytmihäiriöiden olevan normaaleja ja liittyvän raskauteen. Nyt niitä onkin ollut hieman vähemmän taas. Sain kuitenkin varmuuden vuoksi lähetteen labraan tutkimuksiin. Jospa seuraavalla vapaaviikolla sitten kävisi.
Sitten Laaluskasta. Neiti on oikea höpötyskone, asiaa tulee koko ajan! Sanoja toistaa perässä ja puhelee jo melko selvillä lauseilla. Tänään tulikin taas yksi kuukausi lisää ikää, nyt siis 1v 7kk. Käytiin kaverin kanssa tiistaina lastentarvikekirppis Intossa Ylöjärvellä ja sieltä sitten bongasin Laaluskalle Quinny Speedi -rattaat, jotka on tosi kivat tuolla ulkona. Lisäksi löysin itselleni yhdet äippähousut lisää sekä vauvalle ihanan fleece-asun ja potkupuvun. Tällä hetkellä on hyvin vahva tunne, että vauva on poika, varsinkin kun sykekin on ollut 140, Laaluskalle oli yleensä yli 150. Yllättyisin kyllä jos parin viikon päästä rakenneultrassa paljastuisikin vauvan olevan tyttö, vaikka tyttöä toisaalta olen enemmän ehkä toivonutkin. Poikakin olis kyllä ihana <3 Sen näkee sitten, toivottavasti ;)
Maanantaina menenkin töihin vasta 9.36 ja pääsen 17.00 eli sain sulkuvuoron. Jani onneksi pystyy Laaluskan hakemaan aiemmin, niin ei veny hoitopäivä pitkäksi. Torstaina olisi vanhempainilta, mikä jännittää tosi paljon, koska en ole ennen ollut pitämässä sellaista. Kai se hyvin menee :)
En valitettavasti saa kuvia siirrettyä nyt, kun puhelimesta ei ole päivittynyt viimeaikaiset kuvat tänne tilille. Koitan lisäillä jossain vaiheessa. Nyt viikonlopun viettoon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti